Maiseri on Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:n päämessurakentaja ja rakentaa messut kaikille Pytingin päämessuille: Sarka-messuille, Pytinki- ja Maistuva-messuille sekä Käsityö-messuille. Yhteistyötä on tehty jo pitkään ja kaiken kaikkiaan yhteisiä kokemuksia on kerätty jo yli 30 vuoden verran.

Messutapahtumien järjestäminen alkaa suunnittelusta, jota varten Pytinki ja Maiseri piirtävät hallikartat, missä messuille suunnitellaan mm. osastojen paikat. Asiantuntijana Maiseri auttaa piirtotöiden tekemisessä ja piirtää suunnitelmat myös puhtaaksi. Tapahtuman lähestyessä Maiseri rakentaa messuille osastorakenteet. Rakenteiden lisäksi Maiseri hoitaa tarvittavat kalusteet, tulostukset, kuten kankaat, kyltit ja opastukset ja hoitaa yleisilmeen kokonaisuudessaan kuntoon.

”Nykyään messujen järjestäminen ei vaadi montaa suunnitteluvaihetta, koska Maiseri tuntee tapahtumamme niin hyvin. Jos kuitenkin isompia muutoksia halutaan tehdä, niin ilmoitamme Maiserille hyvissä ajoin. Parasta on se, että tällöinkin näille asiantuntijoille riittää puoli sanaa ja hommat lähtevät heti etenemään.” kertoo Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:n toimitusjohtaja Heikki Punkari.

Pytinki tarjoaa näytteilleasettajille myös perusrakenteita, jotka Maiseri rakentaa tilausten toteutuessa. ”Maiserilla on valtakunnan isoimmat varastot, josta löytyy monenlaiseen tarpeeseen sopivat rakenteet ja oheistuotteet. Heidän rakenteitaan on helppo tarjota myös osana palveluitamme, sillä tiedämme että näytteilleasettajat saavat tarpeisiinsa sopivat messuosastot. Moni tapahtumiimme osallistuva näytteilleasettaja on toki tehnyt myös erillisen sopimuksen Maiserin kanssa.” toteaa Heikki Punkari.

 

Helppoa ja välitöntä yhteistyötä

Yhteistyö Maiserin ja Pytingin välillä on helppoa ja molemmat ymmärtävät toisiaan hyvin. ”Messujen rakentaminen on yleisesti ottaen hektistä ja aina tulee muutoksia ja yllätyksiä. Maiserin kanssa asiat kuitenkin hoituvat aina, eikä muutostilanteissakaan ole tullut ongelmia.” kertoo Heikki Punkari.

”Maiserin kanssa työskentelyssä on parasta se, että vaikka jokainen messu on erilainen ja niissä on omat erityispiirteensä, Maiseri ymmärtää hyvin nämä erityispiirteet ja he omaksuvat hyvin nopeasti vaihtelevat tarpeemme messuja varten. Toisilla messuilla tarvitsemme esim. Design-osastoja, kun toisilla taas tavallisempia messuosastoja.” jatkaa Heikki Punkari.

”Maiserin kanssa työskentely on helppoa. He ovat kokeneita asiantuntijoita ja tietävät, mitä messutapahtuman rakentaminen pitää sisällään. Heidän toimintansa on suoraa, helppoa ja välitöntä.” kiteyttää Heikki Punkari.

Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy toteuttaa ammattitaidolla kohdennettuja tapahtumia oheispalveluineen, joissa myyjät ja ostava yleisö kohtaavat toisensa. Etelä-Pohjamaan Pytinki Oy:n järjestämiä tapahtumia ovat Sarka-messut, Pytinki- ja Maistuva-messut sekä Käsityö-messut.