Huonekalukaupat ja sisustusliikkeet ovat täynnä valmiita ratkaisuja. Tavanomaisilla ratkaisuilla ei kuitenkaan yleensä erotuta muiden joukosta, vaan hukutaan muiden tilojen massaan. Hyvin suunnitellut kaluste- ja sisustusratkaisut voivat parhaimmillaan olla upea kokemus tilan käyttäjille, ja uudet asiakkaat saavat unohtumattoman ensivaikutelman. Mittatilauskalusteiden avulla se on mahdollista, sillä yksilölliset ja laadukkaasti toteutetut kalusteet toimivat koko tilan huomiopisteenä ja kutsuvat ihmisiä luokseen.
Vaikka visuaalisuus on merkittävä osa tunnelmaa, on kalusteiden tietenkin palveltava tehtäväänsä myös käytännön tasolla. Kun ratkaisua lähdetään etsimään valmiista kalusteista, kohdataan usein kaksi ongelmaa: kaluste on usein joko väärän kokoinen tai sen ominaisuudet, kuten hyllyjen määrä ja sijainti, eivät vastaa tarvetta. Ongelma korostuu, kun kalusteratkaisuja etsitään haastaviin tiloihin, kuten ahtaaseen aulaan. Mittatilaushuonekalujen avulla saat tilaasi paitsi oikean kokoiset myös erottuvat kalusteet tilaasi.
Mittatilauskalusteilla oikean kokoiset ja erottuvat kalusteet tilaan kuin tilaan
Mittatilauksena tehtyjen kalusteiden tärkein etu on, että ne voidaan heti alusta saakka rakentaa juuri kyseessä olevaa tilaa varten. Näin jokainen neliö saadaan tehokkaasti hyötykäyttöön, oli kyseessä sitten myymälä, ravintola tai vaikkapa viraston aulatila. Kalusteiden muut ominaisuudet, kuten pintamateriaalit ja hyllyt, voidaan suunnitella täysin käytön perusteella, ja niihin voidaan asentaa esimerkiksi ergonomiaa tukevia ominaisuuksia. Ergonomia oli tärkeä tekijä esimerkiksi asiakkaallemme Vaasan Sähkölle, jonka aulaan sijoitetusta kaarevasta, suuresta palvelutiskistä viidesosa on sähköistetty. Näin myös palvelutiskiä voidaan nostaa ja laskea aina tarpeen vaatiessa.
Kun kalusteiden oikea kokoluokka ja muut käytännön toimintaa tukevat ominaisuudet on selvitetty, päästään itse visuaaliseen toteutukseen. Jo huonekalujen muodoilla voidaan hakea toivottua ilmettä, joka viimeistellään erilaisilla pinnoilla ja väreillä. Kalusteet voidaan esimerkiksi päällystää tarroilla tai käsitellä erilaisilla pinnoitteilla. Kalusteet voidaan rakentaa niin puusta, muovista kuin metallistakin, ja esimerkiksi tiskeissä ja hyllyissä voidaan käyttää myös valo- ja peiliefektejä. Myös muodoissa ja verhoiluissa on reilusti valinnanvaraa.
Satsaa materiaaleihin ja laatuun, niin saat kestävät kalusteet
Etenkin julkisissa tiloissa kalusteet ovat usein kovalla kulutuksella. Meillä Maiserilla tämä otetaan huomioon etenkin materiaali- ja valmistusratkaisuissa. Puu on suosittu mittatilauskalusteiden rakennusmateriaali, sillä se on kestävä ja näyttävä jo itsessään. Suosittuja materiaaleja ovat myös erilaiset metallit, struktuurilevyt ja muovit, ja jos asiakkaallamme on toiveita erikoisemmasta materiaalista, saamme ne nopeasti laajan alihankintaverkostomme kautta. Pinnat toteutetaan aina asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Puusepänosastollamme on paitsi kattava ja moderni puutuotannon varustus myös hyvin kokeneita puuseppiä, jotka ovat työskennelleet alalla jo vuosikymmeniä. CNC-työstökeskuksen avulla voimme leikata suuriinkin puisiin kalusteisiin helposti esimerkiksi irtokirjaimia ja kaarevia pintoja, ja maalaamossamme käsittelemme kaikkien kalusteiden pinnat ja pinnoitteet itse.
Joustava ja ketterä mittatilauskalusteiden valmistaja
Meiltä saat mittatilauskalusteet kaikenlaisiin toimitiloihin, myymälöihin ja julkisiin tiloihin – koteja unohtamatta – joustavalla ja nopealla toimituksella. Olemme tehneet prosessista asiakkaalle mahdollisimman vaivattoman ja suoraviivaisen. Suunnittelemme tilaasi sopivat kalusteet, ja valmistamme ne itse laajaa alihankintaverkostoamme hyödyntäen. Voimme myös asentaa kalusteet siitä riippumatta, missä päin Suomea toimitilasi sijaitsee.
Esimerkiksi asiakkaamme Pankkiiriliike Alexandria muutti uusiin toimitiloihin, ja he tarvitsivat kiireisellä aikataululla uuden asiakaspalvelutiskin ja neuvottelupöydän. Suunnittelimme, valmistimme ja asensimme kalusteet itse Alexandrian tiloihin. Aikaa suunnittelusta asentamiseen kului vain 3 viikkoa.
Oletko uudistamassa tilaasi?
Asiatuntijamme auttavat sinua toteuttamaan visiosi ja luomaan tilan, joka tekee asiakkaisiisi lähtemättömän vaikutuksen – oli kyse sitten myymälästä, kahvilasta, ravintolasta, toimitilasta, julkisesta tilasta tai vaikka kodistasi.
Ota meihin yhteyttä ja kerro toiveesi ja tarpeesi, niin me autamme sinut projektissasi eteenpäin!
”Yhteistyö on kyllä mennyt älyttömän hyvin. Pystyn piirtämään heille kuvan, mitä haluan, ja saan aina tarkasti eritellyn tarjouksen sekä yksityiskohtaiset aikataulut toteutukselle.”
Lapuahovi uudisti ravintolansa ja sen kalusteet
Lapuahovi on Lapualla sijaitseva hotelli-ravintola. Yritys halusi tarjota asiakkaille viihtyisän ja monipuolisen ravintolan, jossa voi herkutella á la carte -listan herkuista illallista ja joka sopii myös myöhäisiltoihinsa viihdettä kaipaaville asiakkaille. Tästä ajatuksesta syntyi Tex Wilder -ravintola.
Maiseri hoiti projektin avaimet käteen -ratkaisuna. Huolellisen suunnittelun myötä aloitettiin remontti, ja uusi, upea tila oli valmis kahdessa viikossa. Lue koko Tex Wilder -asiakastarina täältä.